Kun pelko vaihtui innostukseksi - matkani improon

Vielä hetki sitten improvisaatioteatteri jännitti niin paljon, että pelkkä ajatus lavalle nousemisesta kiristi hartioita. Olen koko ikäni jännittänyt esiintymistä, mutta silti hakeuduin teatteriharrastukseen juuri kohdatakseni tuon jännityksen enkä enää kiertääkseni sitä.

Mukanani kulkivat lapsuuden muistot koulun näytelmistä ja näytelmäkerhosta – sekoitus innostusta ja hermostuneisuutta. Ehkä siksi impro tuntui yhtä aikaa kutsuvalta ja pelottavalta.

Viime viikonlopun Teatteri Heijastuksen järjestämä näyttelijätyön ja improvisaation koulutus kuitenkin muutti paljon. Opettajamme, Marko Pohjanrinne, loi lempeän mutta energisen ilmapiirin ja sanoi sanat, jotka jäivät mieleeni:

"Jännittäminen on hyvästä! Ei ole normaalia, jos ei jännitä.”

Se helpotti. Ymmärsin, ettei jännitys ole vihollinen vaan merkki siitä, että olen mukana hetkessä.

Jännitys ei kadonnut, mutta se muuttui liikkeeksi – energiaksi, joka vie eteenpäin. Nyt impro tuntuu mahdollisuudelta. Tilalta, jossa saa olla keskeneräinen ja silti riittävä. Ja ehkä juuri siksi haluan palata siihen uudelleen.

Blogitekstin kirjoittaja:
Kristiina Tuukkanen,
Teatteri Heijastuksen jäsen